Koti ja kasvatus

Lapset, lapset, Herran lahjat

Lapset tuovat elämään säpinää. Joskus pienten lasten vanhemmat voivat kokea liiallistakin väsymystä, mutta toivottavasti lapsiperheissä on myös runsaasti niitä onnenhetkiä. Meillä ilonaiheita ovat olleet esimerkiksi lasten jatkuva uusien asioiden oppiminen sekä hurmaavat hymyt ja vekkulit jekut! Voi ajatella, että lapset ovat meille lahjaa, ja toistaalta he ovat vain meillä lainassa ja kerran vain pieniä.

Lasten koti

”Vanhempien avioliitto on lasten koti”. Tämä lause ei tarkoita, että yksinhuoltajaperheen lapset ovat kodittomia. Pienten – ja suurempienkin – lasten on kuitenkin turvallinen olla ja kasvaa, kun heidän elämänsä tärkeimmillä henkilöillä on keskinäinen suhde kunnossa. Vanhempien toimiva suhde heijastuu positiivisena vaikutuksena koko perheen elämään.

Meillä rikkinäisillä ihmisillä on usein syytä katsoa peiliin: olenko toiminut oikein puolisoni ja perheeni parhaaksi? Anteeksianto ja –antaminen mahdollistavat aurinkoisen päivän myrskyn jälkeen. Parasta mitä voimme lähimmillemme ja yhteiskunnalle tehdä, on rakastaa perhettämme. Jos kotiasiat eivät ole kunnossa, ei työ- ja terveysasiatkaan etene lupaavaan suuntaan.

Kasvatuksen rooli yhteiskunnassa

Opettajan rooli on muuttunut selvästi 1900-luvun alkupuolen ajoista. Samoin ovat asenteet perhettä ja kasvatusta kohtaan muovautuneet. Vallalla on jopa käsitys, jonka mukaan kasvatusvastuu kuuluu yhteiskunnalle, toisin sanoen kouluille. Siinä tilanteessa saatetaankin olla, mikäli vanhemmat loistavat kotona lähinnä poissaoloillaan. Kodin ja koulun välistä yhteistyötä onkin tehtävä ja kehitettävä. Opettajan on otettava vastuuta kansalaiskasvatuksesta, eikä ryhmässä voida toimia holtittomasti. Näin koulun roolina on tukea perusarvojensa pohjalta kasvatussivistystä.

Opetus

Kotona tapahtuvalla varhaiskasvatuksella voidaan soveltaen ajatella olevan useita yhtymäkohtia seuraavan ansiokkaan virkkeen kanssa: ”Selkeät säännöt, hyvä pedagoginen suhde oppilaisiin ja hyvä opetus luovat pohjan mielekkäälle oppitunnille”.

Nykyisin vallalla oleva konstruktivistinen oppimiskäsitys on korostaa, että oppilaalla on eri asioihin liittyen valmiita mielikuvia ja malleja. Opettaja ei voi tarjota oikeita malleja, mikäli pohjalla on virheellisiä käsityksiä. Muutenkin opettaja ei kaada tietoa keskusmuistiimme vaan hän ohjaa prosessia, jossa oppilas itse jäsentää eli konstruoi omaa tietorakennelmaansa. Ohjaajan tehtävänä on siis tuoda eteen sellaisia tilanteita, jotka käynnistävät oppimisprosessin.

Ajattelen että suuri minä-pystyvyys synnyttää opiskelumotivaatiota. Pahimpia virheitä mitä opettaja voi tehdä, on oppilaan unelmien ja motivaation murskaaminen.

Loppuhuipennuksena kulttuuripsykologian peruslait

1. Oppiminen ja älykkyys ovat toiminnan tuloksia - eivät edellytyksiä.
2. Kaikki kulttuuriset taidot opitaan ensin sosiaalisella tasolla, vasta sitten ihmisen omalla psykologisella tasolla.
3. Ihminen pystyy ulkoisen tuen (joita ovat esimerkiksi sosiaalinen ja emotionaalinen tuki) avulla suoriutumaan vaativimmista älyllisistä toiminnoista. Taidon kehittyessä yksilö kykenee suoriutumaan vastaavista tehtävistä itsenäisesti (Hakkarainen 2004).