Elämäntapa

Jokainen meistä tallaa omaa polkuaan. Meikäläinen on jokseenkin hillitty hiihtäjä, mutta kuitenkin uniikki säätäjä. Arjen valintojamme ohjaavat taustalla olevat arvomme. Meidän perheen tapauksessa kulutustottumukseemme heijastuu lapsuutemme kotien säästäväisyys ja luontoarvot, toisaalta vaakakuppia painaa mukavuudenhalu ja länsimainen elintaso. Haluamme kuitenkin toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaan.

Aika

Kiireistä huolimatta varaamme aikaa sille, minkä koemme tärkeäksi tai mielekkääksi. Jos kolmannes vuorokaudesta menee nukkuessa ja toinen kolmannes kuluu töissä, on ihmisellä 8 tuntia päivässä aikaa tiskata ja heittää tikkaa. Joku saattaa kertoa, että aikaa ei ole liikunnalle, vaikka todellisuudessa sitä aikaa voisi vapauttaa vaikkapa telkkarin katselusta – tai sitten harrastaa hyötyliikuntaa. Kuulemma moni vanhalla iällä katuu sitä, että on viettänyt liian vähän aikaa lähimpiensä tai ystäviensä (ups!) kanssa. Jokainen päivä on ainutlaatuinen mahdollisuus!

Sähköpyörähehkutus

Sähköpyörän käyttö esim. työmatkoilla on mukavaa ulkoilua ja kevyttä hyötyliikuntaa. Ylämäessäkään ei pääse hiki yllättämään. Autoiluun verrattuna halpaa ja ekologista. Autoilijoiden ruuhkat ja liikennevalot (kaupungeissa) huomioiden joutuisa matkantekotapa. Suosittelen! :)